logo kuva
MERIPELASTUS HÄTÄTILANTEISSA YLEISESTÄ HÄTÄNUMEROSTA 112
Etusivu
Ajankohtaista
Tietoa yhdistyksestä
Historiaa
Pelastusalukset
Koulutus
Liity jäseneksi
Miehistöön
Yhteystiedot



Liity jäseneksi ja tule mukaan auttamaan

Pelastusaluksen saaminen avuntarvitsijan luo ja ympärivuorokautisen päivystysvalmiuden ylläpito vaatii paljon vapaaehtoisia. Tärkein toiminnan pyörittäjä on pelastusalusten osaava miehistö, mutta myös alusten ja kaluston ylläpitoon tarvitaan ihmisiä. Eikä unohtaa sovi yhdistyksen ja pelastusasemien hallinnon pyörittämisestä vastaavia vapaaehtoisia. Yhdistyksemme jäsenistä kuitenkin vain noin neljäsosa toimii aktiivisesti jossain tehtävässä toimintaan yhdistyksessä. Muut jäsenet tukevat toimintaa jäsenmaksullaan ja olemalla vapaaehtoisen meripelastustoiminnan aatteessa mukana.

Toivotamme kaikki vapaaehtoisesta meripelastuksesta kiinnostuneet tervetulleeksi yhdistyksemme jäseneksi. Jäsenmaksu niin aktiivi- kuin kannatusjäsenillekin on vuonna 2009 15 euroa/vuosi ja siihen sisältyy Suomen Meripelastusseuran julkaisema neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Meripelastaja-lehti ja hyvä mieli, jonka saa osallistumalla tärkeän asian tukemiseen. Jäseneksi liittyminen tapahtuu täyttämällä hakemuksen (Word, PDF) ja postittamalla sen yhdistyksen sihteerille (ks Yhteystiedot-sivu).

Haemme myös jatkuvasti uutta verta pelastusalustemme miehistöön. Pyrimme Tampereen pelastusasemalla järjestämään yksi tai kaksi kertaa vuodessa tuloskasinfon ja tulokaskurssin, joiden kautta on mahdollista päästä mukaan miehistöön. Lisätietoja miehistörekrytoinnista löydät Pelastusvenemiehistöön-sivulta.

Alkutalvesta 2008 alkanut nuorisotoimintamme tarjoaa veneily- ja meripelastushenkistä toimintaa 9-15 vuotiaille lapsille ja nuorille. Nuorisotoimintaan osallistuvat nuoret ovat yhdistyksen nuorisojäseniä ja heillä on sama jäsenmaksu kuin muillakin jäsenillä. Lisätietoa nuorisotoiminnasta löytyy nuorisotoiminta-sivulta.

Veneilijän kannattaa tutustua myös Suomen Meripelastusseuran jäsenilleen tarjoamaan Trossi-palveluun. Lisätietoa Trossista löytyy Suomen Meripelastusseuran sivuilta.