|
Meripelastus on sekä fyysisesti, että psyykkisesti vaativa harrastus, joten
pelastusaluksen miehistöön pääsemiseen on tiettyjä vaatimuksia. Kunto on oltava
kohtalaisen hyvä, jotta voi selviytyä vaativistakin sammutus- ja
pintapelastustehtävistä kaikissa keliolosuhteissa. Lisäksi hyvä uimataito
on välttämättömyys. Vaatimukset eivät kuitenkaan ole mahdottomat ja
normaalikuntoinen nainen tai mies selviää tehtävistä mainiosti.
Tärkeintä on kuitenkin innokas osallistuminen toimintaan ja halu kouluttua. Meripelastajalla
kouluttautuminen ja harjoittelu ei lopu koskaan (lisätietoa koulutuksesta
löytyy Koulutus-sivuilta). Miehistön jäseneltä vaaditaan myös
mahdollisuutta osallistua päivystystoimintaan, kun kansimiehen pätevyys on
saavutettu. Tämä tarkoittaa sitä, että päivystysvuorolla on hälytyksen
tullessa oltava puolessa tunnissa satamassa.
Tampereen pelastusasemalla rekrytoimme uutta miehistöä pääsääntöisesti kerran tai kahdesti
vuodessa
järjestettävän tulokasinfon kautta. Tulokasinfossa esittelemme toimintaa ja
kerromme tarkemmin mitä miehistöön kuuluvalta vaaditaan, jotta kiinnostuneet
osaavat päättää, onko vaativan harrastuksen aloittaminen mahdollista.
Tulokasinfon jälkeen järjestetään tulokaskoulutus, jossa tutustutaan
pelastusveneisiin, turvalliseen toimintaan veneillä ja henkilökohtaiseen
turvallisuuteen ja pelastautumiseen. Tulokaskoulutuksen kokonaisuudessaan läpikäynyt henkilö
voidaan nimittää harjoittelijaksi ja kouluttautuminen kansimieheksi, konemieheksi,
perämieheksi ja päälliköksi voi alkaa.
Pirkanmaalla on meripelastustoimintaa Tampereen lisäksi Pohjaslahden pelastusasemalla
(lisätietoja Pohjaslahden pelastusaseman päälliköltä ks. yhteystiedot) ja Valkeakoskella (lisätietoja sähköpostilla osoitteesta jarvipelastajat(ät)pp.inet.fi).
Lisätietoa
Meripelastusseuran esittelyvideo
|