|
Tehokas kouluttautuminen on edellytys laadukkaalle meripelastustoiminnalle, ja
siksi koulutuksella on pitkät perinteet sekä Meripelastusseurassa että
Tampereen yhdistyksessä. Koulutuksen tavoitteena on tarjota alusten
miehistölle edellytykset turvalliseen ja tehokkaaseen toimintaan.
Meripelastajan kouluttaminen on jaettu koulutustasoihin. Koulutus alkaa tulokaskoulutuksella, jonka läpikäynyt henkilö voidaan nimittää harjoittelijaksi ja kouluttautuminen kansimieheksi voi alkaa. Kansimiehen
koulutus on edellytyksenä
alusten miehistössä toimimiseen. Kansimiehen
koulutuspaketti on vähintään vuoden kestävä tiivis ja monipuolinen koulutus,
jonka jälkeen on kykenevä toimimaan monipuolisissa tehtävissä aluksilla.
Lisäksi kansimiehen koulutuksen saaminen sitouttaa
aktiiviseen osallistumiseen alusten päivystystoimintaan. Kansimiehen
peruskoulutuksen jälkeen on mahdollisuus erikoistua esim. pintapelastukseen,
tai ensiapuun, sekä jatkokouluttautua konemiehen, perämiehen tai päällikön
tehtäviin.
Kouluttautuminen tapahtuu yhdistyksen omissa koulutuksissa ja Suomen Meripelastusseuran kursseilla. Yhdistyksen omia koulutuksia järjesteltään yleensä arki-iltaisin eri
koulutustasoihin kouluttautuville.
Kansimiehen koulutus sisältää paljon monipuolista käytännön harjoittelua aluksella erilaisissa kansitehtävissä, sekä jonkin verran teoriakoulutusta. Koulutuksen edetessä kansimiehestä eteenpäin kone- tai päällystötehtäviin, koulutuksen vaativuus kasvaa ja teoriakoulutuksen määrä lisääntyy. Perämiehien ja päälliköiden koulutus sisältää myös paljon käytännön harjoittelua aluksilla erilaisissa tehtävissä.
|